Ettei liian helpoksi menis... Lauantaina 28.6. vesiosuuskunnan puheenjohtaja toi meille vesiliittymän liittämista varten tarvittavat osat: talosulkuventtiilin ja runkoputkeen liitäntäsatulan. Ensimmäinen tehtävä oli siis kaivaa runkoputki esiin. Tämä vaihe olisi tarvinnut kaverin, joka olisi valvonut kaivuun etenemistä (ettei kaivuri riko putkea). Muutaman puhelun ja muutaman tunnin jälkeen vihdoin saimme miehen avuksi. Sitten piti alkaa liittämään venttiiliä talonsyöttöputkeen, mutta venttiili oli vääränkokoinen. Tässä vaiheessa vieressä kulkeva tie oli kaivettu auki ja liikenne ei päässyt kulkemaan enää tätä kautta. Vesiosuuskunnan varastosta ei löytynyt sopivan kokosia osia, vaan työt piti jättää kesken odottamaan maanantaiaamua ja kauppareissua. Maanantaina 30.6. kävimme putkiliikkeessä, mutta sielläkään ei oikean kokoista venttiiliä löytynyt, onneksi kuitenkin löytyi supistaja joten liittäminen oli mahdollista kun otti lisää toisen kokoista putkea. Sateiden takia pohjavesi oli korkealla, joten kaivanto tulvi pohjavedestä. Pumppu teki töitä, jotta vedenpinta saatiin pidettyä vesijohtorunkolinjan alapuolella kytkennän mahdollistamiseksi. Seuraavaksi oli vuorossa viemäriliitäntä linjakaivoon. Eikä tietenkään ongelmilta vältytty tässäkään tapauksessa. Pohjavesi oli edelleen korkealla ja niinpä linjakaivossa oli 70 senttiä vettä pohjalla ja liitäntä piti tehdä kolmessakymmenessä sentissä. Kaivoon tulevat runkolinjat piti tulpata, jotta kaivoon ei tulisi lisää vettä. Kun tulpat oli tehty ja laitettu paikoilleen, saatiin vedenpinta laskemaan riittävän alas. Kaivannosta myös edelleen pumpattiin vettä pois. Liitäntä oli tehty ja tie jälleen käyttökunnossa tiistai-iltana 1.7. Joten yhden vesi- ja viemäriliittymän liittäminen kesti kaikkiaan neljä päivää.

1705481.jpg

Isännän veli oli tulossa kylästelemään ja talkoilemaan, tarkoitus oli saada valu tehtyä ja ensimmäiset harkot muurattua, ennenkuin vieraat suuntaisivat takaisin kotiinsa. Liitäntään tuhraantuneiden päivien takia muotti oli vielä pahasti kesken. Keskiviikkona 2.7. isäntä ja veljensä kahden poikansa kanssa alkoivat jälleen muotin ja raudoituksen tekoon. Betoni varattiin perjantaiksi 4.7 puolille päivin. Joten kiirettä piti. Keskiviikosta perjantaihin isäntä yksinään teki 41 tuntia töitä, mm. meni torstaina aamulla puoli kahdeksan aikoihin tontille, tuli nukkumaan seuraavana aamuna puoli kahdeksan maissa. Unta noin tunnin verran, vähän ruokaa ja takaisin tontille. Muotti ehti valmiiksi ennen kahtatoista, joten valu saatiin tehtyä. Väsynyt isäntä kotiutui iltapäivällä kolmen jälkeen.

1705480.jpg

Kerrankin oli työmiehiäkin kiitettävästi paikalla. Betonikuski mukaanlaskien peräti 9 miestä. Nyt on sitten tosiaan jotain pysyvääkin tehty ja tästä eteenpäin suurin osa hommista on myös näkyvää. Yksi iso etappi takana päin...

1705489.jpg

Kiitos pitkän ja lyhyen matkan talkoolaisille!!!