Huhheijaa, vuosi on oikeasti kulunut edellisestä päivityksestä. Tähän kuluneeseen vuoteen mahtuu kaikenlaista, mm. uuden perheen jäsenen syntyminen, mutta itse raksalla on tapahtunut yllättävän vähän. Niin paljon on ollut kaikkea muuta, että valitettavasti aika ei ole riittänyt rakentamiseen niin paljon kuin olisi tarvinnut. 

Mutta jotain on saatu kuitenkin aikaan... 

Kodinhoitohuone on jo kohtalaisen hyvällä mallilla. Seinät ovat saaneet maalia pintaan, kylpyamme ja käsienpesuallas ovat paikoillaan. Listoitus ja sähkötyöt ovat vielä tekemättä. 

WP_20150324_006.jpgWP_20150324_007.jpg

Vintin katot on nyt eristetty. Eristeenä 100 + 50 milliä finfoamia. 

WP_20150324_008.jpgWP_20150324_009.jpg

Pukuhuoneen ja vessan väliseinät ovat tehdyt. Materiaalina tuppilauta. Oviaukkojen päälle on tarkoitus tulla ikkunat. 

WP_20150324_003.jpgWP_20150324_004.jpgWP_20150324_005.jpg

Ulkovuorausta ehdimme aloitella viime kesänä. Tarkoitus on sitten taas tulevana kesänä jatkaa. Töllimme väriksi tulee nyt kartanonkeltainen/valkoinen. Yläosaan tulee vaakaan hirsipaneeli. 

WP_20150324_001.jpg

Kuistin ikkunoiden tekeminen on kuulkaas hidasta ja työlästä hommaa. Etenkin se ensimmäinen ikkuna. Mutta ensimmäinen ikkuna on nyt kuitenkin paikoillaan. Ja viereisiä ikkunoita ollaan tekemässä. Ulko-ovet on teetetty paikallisella yrittäjällä. 

WP_20150324_002.jpgWP_20150324_010.jpg

Että tässä mennään :) Yllätti tosiaan se, miten vähän loppujen lopuksi vuodessa on saatu aikaiseksi, mutta kun ei voi kaikkea aikaa rakentamiseen käyttää. Työt, perhe ja harrastuksetkin vievät oman osansa. Kyllähän me tiesimme, että tämä projekti vie aikaa, tosin ei ihan näin kauan uskottu tämän kestävän, mutta voitonpuolella olemme varmasti! Jouluksi kotiin-projekti jatkuu siis edelleen, vuodesta emme puhu vielä mitään :D